Search
Close this search box.

Energiavarasto täydentää Forssan Finlaysonalueen uutta teollista roolia

Forssan Finlaysonalueelle rakentuva teollisen luokan energiavarasto on konkreettinen askel kohti joustavampaa ja kestävämpää sähköjärjestelmää. Hankkeen toteuttaa Enertia Oy, ja sen kumppanina toimii alueen kehittäjä Renor.

Forssan Finlaysonalueelle rakennettu energiavarasto on 10 megawatin (MW) kokoluokan sähkövarasto. Se edustaa teollisen mittakaavan pienempää päätä, mutta on silti merkittävä osa sähkömarkkinoiden kokonaisuutta.

Varaston ensisijaisena tehtävänä on toimia taajuus- ja kapasiteettimarkkinoilla markkinaehtoisesti, kantaverkkoyhtiö Fingridin hallinnoimissa järjestelmissä.

Enertia Oy:n toimitusjohtaja Kalle Myllymäki kuvaa hanketta osaksi laajempaa murrosta: sähköntuotanto muuttuu, uusiutuva energia lisääntyy ja samalla sähköverkon tarve joustolle kasvaa.

Energiavarastot vastaavat tähän tarpeeseen tasapainottamalla kysyntää ja tarjontaa sekunneista tunteihin.

20260128 140252
Finlaysonalueen energiavaraston avajaiset pidettiin informatiivisena sidosryhmätilaisuutena tammikuussa 2026, jossa omat puheenvuoronsa pitivät Enertian lisäksi energiavaraston toimituksesta vastanneen Merus Powerin edustaja ja sähkömarkkinassa kaupankäyntiä hoitavan CapaloAI:n edustaja.

Sijainti tukee teollista uusiokäyttöä

Forssan sijainti on sähköverkon kannalta hyvä, mutta Enertialle ratkaisevampaa oli alueen teollinen luonne ja valmiit sähköyhteydet.

Energiavarasto liitetään paikallisen verkkoyhtiön verkkoon keskijännitetasolla. Yhteistyö Renorin kanssa mahdollisti sijoittumisen alueelle, joka on aiemmin ollut teollisessa käytössä – juuri sellaisiin kohteisiin Enertia haluaa varastojaan sijoittaa.

Renor tarjoaa hankkeeseen tontin ja tilan, kun taas Enertia vastaa itse sähköliittymistä ja rakentamisesta.

Finlaysonalueella sijaitseva aurinkopuisto ei ole suorassa kytköksessä energiavarastoon, mutta tulevaisuudessa erilaiset tuotanto- ja varastoratkaisut voivat hyötyä toisistaan synkronoidusti.

20260128 140905
Enertian toimitusjohtaja Kalle Myllymäki (vas.) ja Merus Powerin Markus Ovaskainen ennustavat, että sähkövarastoja mahtuu markkinaan reilusti myös tulevaisuudessa. Myös Finlaysonalueen varaston paikka on suunniteltu mahdollista laajentumista silmällä pitäen.

Tekniikka on tuttua, mittakaava ratkaisee

Energiavarasto koostuu käytännössä akku-, invertteri- ja muuntajakonteista, jotka sijoittuvat noin tuhannen neliömetrin aidatulle alueelle.

Käytössä on litiumioniakkuja, ja paloturvallisuuteen onkin kiinnitetty erityistä huomiota hankkeen suunnittelussa. Yhteistyö pelastusviranomaisten kanssa on ollut tiivistä hankkeen alusta lähtien.

Laitteisto on nostettu irti maasta, jotta Suomen vaativat talviolosuhteet eivät aiheuta ongelmia.

Järjestelmä on ensivaiheessa niin sanottu yhden tunnin järjestelmä, jonka kapasiteetti on 10 MWh, kapasiteetin kasvattamista tulevaisuudessa harkitaan. 

Laitteisto on etäohjattu ja -valvottu, eikä sillä ole merkittävää työllistävää vaikutusta paikallisesti – vuosihuollot ja tarkastukset riittävät.

20260128 140047
Energiavaraston akkukontteja nostettiin paikoilleen kaksi päivää. Nostaminen on tarkkaa työtä, mikä vaatii myös paljon tilaa ympärilleen. Yksi akkukontti painaa noin 30 tonnia. 

Forssa osana kasvavaa kokonaisuutta

Forssan hanke on Enertialle jo kolmas valmistuva energiavarasto ja samalla toistaiseksi suurin. Yhtiö on toteuttanut tai toteuttamassa yhteensä viisi hanketta, ja etsii aktiivisesti uusia kohteita eri puolilta Suomea.

Yhden megawatin sähkövarastoinvestointi on suuruusluokaltaan 0,5–1 miljoonaa euroa, riippuen hankkeen tehosta ja kapasiteetista. Forssan kokonaisuus nousee reilusti yli viiden miljoonan euron investoinniksi liittymäkustannuksineen.

Myös Renorin Porin Puuvillaan kohteessa on toteutettu kauppakeskuksen alueelle kaksi erillistä 1 MW sähkövarastoa. Porissa energiavarasto nähtiin luontevana jatkeena vastuullisille kiinteistöinvestoinneille.

Forssassa konsepti on sama: hyödynnetään olemassa olevaa infrastruktuuria ja tuodaan alueelle uutta, tulevaisuuteen katsovaa käyttöä.

20260128 140120

Katse eteenpäin

Enertia näkee energiavarastomarkkinan vasta alkuvaiheessa. Sähkönkäyttö kasvaa, tuotantotavat monipuolistuvat ja samalla tarve joustolle lisääntyy.

Forssan Finlaysonalueen energiavarasto on tästä kehityksestä konkreettinen esimerkki – ja mahdollisesti vasta ensimmäinen askel alueen laajemmassa energiainfrastruktuurin kehityksessä.

www.finlaysonalue.fi
www.enertia.fi

Teksti ja kuvat: Johanna Talikainen, Mainossatama Oy

Nosto 1

Lorem ipsum dolor sit amet, consectetur adipiscing elit. Ut elit tellus, luctus nec ullamcorper mattis, pulvinar dapibus leo.

Nosto 2

Lorem ipsum dolor sit amet, consectetur adipiscing elit. Ut elit tellus, luctus nec ullamcorper mattis, pulvinar dapibus leo.

Lue lisää aiheeseen liittyen

Renor-Oy_8632

Uusi sukupolvi astumassa esiin – Annamari Huovinen jatkaa isänsä työtä Renorin hallituksessa

Annamari Huovinen jatkaa isänsä Heikki Hyppösen työtä Renorin hallituksessa. Viime keväänä hallitukseen valittu Huovinen tuo mukanaan vahvaa organisaatioviestinnän osaamista sekä ajattelua akateemisesta maailmasta, jossa hän työskentelee parhaillaan työelämäprofessorina.
Lue lisää
Teelempi_12_r

Kuppi teetä ja runsaasti harmoniaa – Teelempi houkuttelee Porin Puuvillan vanhaan pääkonttoriin

Porin Puuvillan historiallisessa miljöössä on avattu teehuone ja myymälä, jossa aika hidastuu ja aistit heräävät. Teelempi rakentaa elämyksiä, jotka syntyvät mausta, tuoksusta ja kohtaamisista.
Lue lisää
Renor Oy, Lahti 2025

Kohti 55 prosenttia: näin Renorin Askonalue uudistaa jätehuoltonsa vuodelle 2026

Kun Lahden Askonalueen kierrätysaste jämähti paikoilleen, Renorin asiakaspalvelupäällikkö Tanja Paksunen päätti, että on aika selvittää syyt paikan päällä. Hän lähti kierrokselle jätepisteisiin yhdessä Stena Recyclingin asiakaspäällikkö Niko Semerin kanssa katsomaan, mitä arjen valinnoissa oikeasti tapahtuu, missä lajittelu ontuu ja miten Askonalue voidaan nostaa kohti lain edellyttämää 55 prosentin kierrätysastetta.
Lue lisää