Search
Close this search box.

Askotalon Werstas sai uuden ravintoloitsijan – tarjolla monipuolisesti lounasta ja hyvää ruokaa kokouksiin sekä tapahtumiin 

Ravintolapäällikkö Riikka Leppä

Lahden Askotalon Ravintola Werstaan kauhaa on heiluttanut tämän vuoden alusta CMB Ravintolat Oy. Uusi ravintoloitsija on uudistanut lounasta ja tuo vankan osaamisen myös tapahtumiin. Perinteiset perjantaimunkit pysyvät asiakkaiden toiveista listalla.

Perjantaisin Askotalon käytävillä tuoksuu vastustamaton paistetun munkin tuoksu. Perjantaimunkit on ollut Ravintola Werstaan ohjelmassa jo kauan, ja uusi ravintoloitsija jatkaa perinnettä.

– Perjantaimunkit on niin kiva perinne, että mielellämme pidämme sitä yllä. Siitä tulee myös valtavan paljon positiivista palautetta ja kiitosta Askotalossa työskenteleviltä ja vierailijoilta, kertoo ravintolapäällikkö Riikka Leppä.

– Kaiken kaikkiaan meillä on ollut onnistunut startti ja asiakkaat ovat ottaneet meidät positiivisesti vastaan.

Werstaalla luvataan kuunnella asiakkaiden toiveita ja palautetta.

– Tässä päivässä näkyy kasvispainotteisuus. Halutaan syödä hyvin, terveellisesti ja kevyesti. Näistä vaihtoehdoista olemme saaneet paljon kiitosta.

– Meidän keittiöpäällikkömme Katja Lehto seuraa trendejä ja pitää tarjonnan omalta osaltaan ajan tasalla.

Jotain samaa ja jotain uutta

CMB Ravintolat on konserni, johon kuuluu 13 toimipaikkaa ja useita ravintoloita vaihtelevilla konsepteilla, muun muassa Santa Fe, Malskin Bistro ja Maya Bar & Grill.

Ravintola Werstas on konsernin ensimmäinen lounasravintola, joka toki palvelee myös kokous- ja tapahtuma-asiakkaita.

– Konsepti on meille periaatteessa uusi, mutta kuitenkin ihan sama kuin monessa muussakin ravintolassamme. Suurin ero on siinä, että Werstaalla ei tarjoilla à la cartea, Leppä kertoo.

Ravintolapäällikkö Riikka Leppä (vasemmalla) sekä kokous- ja tapahtumamyynnistä vastaava Marika Haukkajärvi

Kolme vaihtoehtoa ja kaikille deliä

Uuden ravintoloitsijan myötä Werstaan lounaskonseptikin uudistui. Iso muutos on se, että runsas delipöytä kuuluu kaikkiin annoksiin.

– Tästä uudistuksesta on tykätty tosi paljon. Nyt kaikki saavat koota mieluisensa salaattiannoksen oman pääruuan kylkeen, kertoo Riikka Leppä.

Delipöydän lisäksi tarjolla on keittolounas, Home made eli kotiruokaa, Street food ja Vegetarian.

– Kotiruokaa saa ottaa itse, mikä sekin on Werstaalla uutta. Sen sijaan street foodin ja kasvisruuan valmistaa ja annostelee kokki silmiesi edessä.

Ravintola Werstas on avoinna arkipäivisin. Aamupuuroa tarjoillaan kello 8–9.30 välisenä aikana. Itsepalvelukioski palvelee varsinaisten aukioloaikojen ulkopuolella tarjoten rahkaa, virvoitusjuomia, pientä makeaa ja pientä suolaista.

Lisäksi Werstas on avoinna tilauksesta erilaisille tapahtumille ja juhlille.

www.ravintolawerstas.fi

Teksti: Johanna Talikainen, Mainossatama Oy
Kuvat: Photodance Valmela ja Renor Oy

Nosto 1

Lorem ipsum dolor sit amet, consectetur adipiscing elit. Ut elit tellus, luctus nec ullamcorper mattis, pulvinar dapibus leo.

Nosto 2

Lorem ipsum dolor sit amet, consectetur adipiscing elit. Ut elit tellus, luctus nec ullamcorper mattis, pulvinar dapibus leo.

Lue lisää aiheeseen liittyen

Renor Oy, Lahti 2025

Kohti 55 prosenttia: näin Renorin Askonalue uudistaa jätehuoltonsa vuodelle 2026

Kun Lahden Askonalueen kierrätysaste jämähti paikoilleen, Renorin asiakaspalvelupäällikkö Tanja Paksunen päätti, että on aika selvittää syyt paikan päällä. Hän lähti kierrokselle jätepisteisiin yhdessä Stena Recyclingin asiakaspäällikkö Niko Semerin kanssa katsomaan, mitä arjen valinnoissa oikeasti tapahtuu, missä lajittelu ontuu ja miten Askonalue voidaan nostaa kohti lain edellyttämää 55 prosentin kierrätysastetta.
Lue lisää
Kuvassa Porvoon toimipisteellä Pasi Reinistö ja Janne Koivuniemi

Sweco sai WSOYtalosta viihtyisät tilat, joissa on tilaa myös kasvaa

Sweco Finland Oy etsi Porvoosta pitkään tiloja, jotka vastaisivat yrityksen kasvun tarpeita, vastuullisia arvoja ja asiantuntijatyön vaatimuksia. Ratkaisu löytyi lopulta Renorin WSOYtalosta ja tiloista tuli niin viihtyisät, että vannoutuneet etätyöntekijätkin ovat palanneet toimistolle.
Lue lisää
Pilates Atelje_2_r

Pilates Ateljé toi laitepilateksen takaisin Porvoon WSOYtaloon

Pilates Ateljén yrittäjä Anu Raita aloitti pilatesohjaajan työnsä WSOY-talossa vuonna 2010. Nyt tarina jatkuu omassa salissa WSOY-talon kellarikerroksessa avatussa Pilates Ateljén pilatesstudiossa. Tarjolla on trendaavaa laitepilatesta ja perinteisempää mattopilatesta.
Lue lisää