Forssan Finlaysonalueelle rakentuva teollisen luokan energiavarasto on konkreettinen askel kohti joustavampaa ja kestävämpää sähköjärjestelmää. Hankkeen toteuttaa Enertia Oy, ja sen kumppanina toimii alueen kehittäjä Renor.
Forssan Finlaysonalueelle rakennettu energiavarasto on 10 megawatin (MW) kokoluokan sähkövarasto. Se edustaa teollisen mittakaavan pienempää päätä, mutta on silti merkittävä osa sähkömarkkinoiden kokonaisuutta.
Varaston ensisijaisena tehtävänä on toimia taajuus- ja kapasiteettimarkkinoilla markkinaehtoisesti, kantaverkkoyhtiö Fingridin hallinnoimissa järjestelmissä.
Enertia Oy:n toimitusjohtaja Kalle Myllymäki kuvaa hanketta osaksi laajempaa murrosta: sähköntuotanto muuttuu, uusiutuva energia lisääntyy ja samalla sähköverkon tarve joustolle kasvaa.
Energiavarastot vastaavat tähän tarpeeseen tasapainottamalla kysyntää ja tarjontaa sekunneista tunteihin.

Sijainti tukee teollista uusiokäyttöä
Forssan sijainti on sähköverkon kannalta hyvä, mutta Enertialle ratkaisevampaa oli alueen teollinen luonne ja valmiit sähköyhteydet.
Energiavarasto liitetään paikallisen verkkoyhtiön verkkoon keskijännitetasolla. Yhteistyö Renorin kanssa mahdollisti sijoittumisen alueelle, joka on aiemmin ollut teollisessa käytössä – juuri sellaisiin kohteisiin Enertia haluaa varastojaan sijoittaa.
Renor tarjoaa hankkeeseen tontin ja tilan, kun taas Enertia vastaa itse sähköliittymistä ja rakentamisesta.
Finlaysonalueella sijaitseva aurinkopuisto ei ole suorassa kytköksessä energiavarastoon, mutta tulevaisuudessa erilaiset tuotanto- ja varastoratkaisut voivat hyötyä toisistaan synkronoidusti.

Tekniikka on tuttua, mittakaava ratkaisee
Energiavarasto koostuu käytännössä akku-, invertteri- ja muuntajakonteista, jotka sijoittuvat noin tuhannen neliömetrin aidatulle alueelle.
Käytössä on litiumioniakkuja, ja paloturvallisuuteen onkin kiinnitetty erityistä huomiota hankkeen suunnittelussa. Yhteistyö pelastusviranomaisten kanssa on ollut tiivistä hankkeen alusta lähtien.
Laitteisto on nostettu irti maasta, jotta Suomen vaativat talviolosuhteet eivät aiheuta ongelmia.
Järjestelmä on ensivaiheessa niin sanottu yhden tunnin järjestelmä, jonka kapasiteetti on 10 MWh, kapasiteetin kasvattamista tulevaisuudessa harkitaan.
Laitteisto on etäohjattu ja -valvottu, eikä sillä ole merkittävää työllistävää vaikutusta paikallisesti – vuosihuollot ja tarkastukset riittävät.

Forssa osana kasvavaa kokonaisuutta
Forssan hanke on Enertialle jo kolmas valmistuva energiavarasto ja samalla toistaiseksi suurin. Yhtiö on toteuttanut tai toteuttamassa yhteensä viisi hanketta, ja etsii aktiivisesti uusia kohteita eri puolilta Suomea.
Yhden megawatin sähkövarastoinvestointi on suuruusluokaltaan 0,5–1 miljoonaa euroa, riippuen hankkeen tehosta ja kapasiteetista. Forssan kokonaisuus nousee reilusti yli viiden miljoonan euron investoinniksi liittymäkustannuksineen.
Myös Renorin Porin Puuvillaan kohteessa on toteutettu kauppakeskuksen alueelle kaksi erillistä 1 MW sähkövarastoa. Porissa energiavarasto nähtiin luontevana jatkeena vastuullisille kiinteistöinvestoinneille.
Forssassa konsepti on sama: hyödynnetään olemassa olevaa infrastruktuuria ja tuodaan alueelle uutta, tulevaisuuteen katsovaa käyttöä.

Katse eteenpäin
Enertia näkee energiavarastomarkkinan vasta alkuvaiheessa. Sähkönkäyttö kasvaa, tuotantotavat monipuolistuvat ja samalla tarve joustolle lisääntyy.
Forssan Finlaysonalueen energiavarasto on tästä kehityksestä konkreettinen esimerkki – ja mahdollisesti vasta ensimmäinen askel alueen laajemmassa energiainfrastruktuurin kehityksessä.
www.finlaysonalue.fi
www.enertia.fi
Teksti ja kuvat: Johanna Talikainen, Mainossatama Oy