Search
Close this search box.

Maailman paras kesätyö puutarhassa, jossa kukkii satavuotiaat kukat

Porilaisella Elise Parkkalilla on ollut maailman paras kesätyö – jo melkein 30 vuoden ajan. Hän on saanut hoitaa Porin Puuvillan vanhan pääkonttorin puutarhaa, jossa tulppaanit ovat yhtä vanhoja kuin niiden hoitajakin.

Elise Parkkali puhuu lämpimällä nuotilla porilaisittain murtaen, rauhallisesti ja kauniita kuvia maalaillen.

Hän sanoo, että hänellä on ollut maailman paras kesätyö, joka on jatkunut jo 30 vuoden ajan. Elise on saanut hoitaa Porin Puuvillan vanhan pääkonttorin puutarhaa kahdella vuosituhannella.

Parhaan työstä tekee sen seesteisyys, rauha ja käsillä tekeminen. Ja ulkona oleminen, sillä Elise on ulkoilmaihminen.

Hän sanoo olevansa harmissaan kaikkien niiden puolesta, jotka joutuvat istumaan tietokoneella päivät pitkät ja koko ajan on vain kiire.

– Rakastan erityisesti aamuja, kun kaikkialla on rauhallista ja hiljaista.

– Tämä taitaa olla nyt viimeinen kesä. Ajattelin, että nyt olen tarpeeksi tehnyt. En ole enää mikään teinityttö, Elise naurahtaa.

Hieno homma

Elise Parkkali on tehnyt päätyönsä kotiäitinä, kasvattaen neljä lasta maailmalle.

Elisen mies teki pitkän työuransa Porin Puuvillan huoltomiehenä. Sitä kautta tuli Eliselle mahdollisuus tulla kesätöihin puutarhaan.

Sitten kun lapset oli saatu aikuisiksi.

– Monta kertaa olen yrittänyt antaa tämän kesätyömahdollisuuden jollekin nuorelle, mutta ei ketään ole kiinnostanut. Sitä ihmettelen kovasti.

– En ole saanut tähän työhön mitään koulutusta, mutta ala tuntuu omalta. Olen tehnyt tätä mielelläni ja suurella ilolla. On tämä hieno homma.

Kevään nupuista lokakuun ruskaan

Lähes 30 vuoden ajan Elise Parkkali on aloittanut työnsä toukokuussa, jolloin luonto on heräämässä eloon talven jälkeen.

Työt ovat jatkuneet aina siihen asti, kunnes lehdet ovat vaihtaneet väriä ja tippuneet maahan. Yhtä tärkeää, kun kasvien hoitaminen kasvukauden aikana, on valmistella puutarha talvea varten.

– Nämä hehkuvan punaiset tulppaanit täällä puutarhassa nousevat joka kevät uskollisesti. En ole tehnyt niille mitään muuta kuin kukinnan jälkeen korjannut pois siemenkodat ja antanut lehtivarsien lakastua.

– Tulppaanit ovat varmasti yhtä vanhoja kuin minä. Yli 70 vuotta. Ja silti ne jaksavat joka kevät kukkia.

10

Sitä samaa ja aina myös jotain uutta

Viime vuodet puutarhan nurmikoita on hoitanut robottileikkuri. Elise Parkkali kehuu sitä ahkeraksi tekijäksi.

– Minulla on enimmäkseen vastuullani kaikki nämä perennat. Ja yleinen puhtaanapito ja järjestys.

Elise kuvailee, miten tehtaan johtaja asui pääkonttorin rakennuksessa 90 vuotta sitten. Sen jälkeen puutarhalla on ollut monta hoitajaa, on ollut monta puutarhuria.

– Täällä oli ennen paljon upeita omenapuita. Mutta ne tulivat liian vanhoiksi ja ne jouduttiin kaatamaan.

– Myös monet perennoista ovat yhtä vanhoja kuin puutarha. Tai ainakin ne on istutettu kauan ennen minun tuloani.

Perennapenkeissä kukkii päivänliljoja ja nauhuksia.

Elise toteaa, että päivät puutarhassa ovat aika lailla samanlaisia. Mutta uuttakin tapahtuu.

– Välillä on kuuma ja välillä lämpö pitää ottaa työstä.

Ja luonto järjestää aina yllätyksiä.

–  Kerran hirvi tuli nurkan takaa vastaan, kun tulin aamulla töihin vielä unta silmissä. Mutta se pelästyi minua enemmän kuin minä sitä ja kääntyi takaisin.

Puutarhan ympärillä kaikki on muuttunut

Porin Puuvillaan vanhan pääkonttorin puutarha lienee niitä viimeisiä saarekkeita, jossa ajan pysähtymisen voi todella tuntea.

– Miljöö tässä ympärilläni on muuttunut minun aikanani paljon. Joitakin rakennuksia on purettu ja kauppakeskus rakennettu. Mutta puutarha on pysynyt samana.

– Muutosta tapahtuu, mutta se on elämää.

Välillä Eliseä harmittaa, että ihmiset eivät tule puutarhaan hengähtämään ja rauhoittumaan. Usein hän on puutarhassa ainoa ihminen päivän aikana.

– Mutta työhöni en ole kyllästynyt. Tämä on niin terapeuttista ja mukavaa. Ja vaikka joskus olen väsynyt työpäivän jälkeen, se on sellaista hyvää ruumiillisesta työstä tullutta väsymystä.

Eikä Elisellä ole puutarhassa vietetyistä kesistä huonoja muistoja ollenkaan. Pelkästään hyviä.

Miten muutenkaan, kun on saanut olla maailman parhaassa kesätyössä.

Puuvilla 2024 m

www.porinpuuvilla.fi

Teksti: Johanna Talikainen, Mainossatama Oy
Kuvat: Johanna Sjövall

Nosto 1

Lorem ipsum dolor sit amet, consectetur adipiscing elit. Ut elit tellus, luctus nec ullamcorper mattis, pulvinar dapibus leo.

Nosto 2

Lorem ipsum dolor sit amet, consectetur adipiscing elit. Ut elit tellus, luctus nec ullamcorper mattis, pulvinar dapibus leo.

Lue lisää aiheeseen liittyen

Renor Oy, Lahti 2025

Kohti 55 prosenttia: näin Renorin Askonalue uudistaa jätehuoltonsa vuodelle 2026

Kun Lahden Askonalueen kierrätysaste jämähti paikoilleen, Renorin asiakaspalvelupäällikkö Tanja Paksunen päätti, että on aika selvittää syyt paikan päällä. Hän lähti kierrokselle jätepisteisiin yhdessä Stena Recyclingin asiakaspäällikkö Niko Semerin kanssa katsomaan, mitä arjen valinnoissa oikeasti tapahtuu, missä lajittelu ontuu ja miten Askonalue voidaan nostaa kohti lain edellyttämää 55 prosentin kierrätysastetta.
Lue lisää
Kuvassa Porvoon toimipisteellä Pasi Reinistö ja Janne Koivuniemi

Sweco sai WSOYtalosta viihtyisät tilat, joissa on tilaa myös kasvaa

Sweco Finland Oy etsi Porvoosta pitkään tiloja, jotka vastaisivat yrityksen kasvun tarpeita, vastuullisia arvoja ja asiantuntijatyön vaatimuksia. Ratkaisu löytyi lopulta Renorin WSOYtalosta ja tiloista tuli niin viihtyisät, että vannoutuneet etätyöntekijätkin ovat palanneet toimistolle.
Lue lisää
Pilates Atelje_2_r

Pilates Ateljé toi laitepilateksen takaisin Porvoon WSOYtaloon

Pilates Ateljén yrittäjä Anu Raita aloitti pilatesohjaajan työnsä WSOY-talossa vuonna 2010. Nyt tarina jatkuu omassa salissa WSOY-talon kellarikerroksessa avatussa Pilates Ateljén pilatesstudiossa. Tarjolla on trendaavaa laitepilatesta ja perinteisempää mattopilatesta.
Lue lisää