Kymmenessä vuodessa Porin Puuvilla on ottanut paikkansa Satakunnan suurimpana kauppakeskuksena, jonka vaikutusalue ulottuu läpi maakunnan. Monet uudet trendit ovat saapuneet ensimmäisenä juuri Puuvillaan, ja tapahtumanjärjestäjänä kauppakeskus on maakunnan ykkönen.
Kun Porin Puuvillan kauppakeskuksen avajaisia vietettiin 30.10.2014, markkinointipäällikkö Veera Forsbacka jännitti, mahtaako kukaan tulla paikalle.
Kauppakeskuksen rakentamista oli edeltänyt kiivas keskustelu hankkeen mahdottomuudesta ja tarpeettomuudesta. Ideaa pidettiin täysin hulluna: ”Kuka siellä oikein kävisi ja mitä liikkeitä ne sinne oikein saavat!”
Joku arveli kauppakeskuksesta tulevan lopulta Satakunnan suurin kirpputori.
– Se oli sitä hyvin tyypillistä porilaista skeptisyyttä, mutta toisin on käynyt. Avajaisissakin silloin 10 vuotta sitten oli talo tupaten täynnä ihmisiä, Forsbacka hymyilee.
– Ja kyllä se ennustus maakunnan suurimmasta kirpputoristakin kävi toteen, sillä meillä järjestetään joka kesä peräkonttikirppis, mikä on varmasti suurin koko seutukunnalla. Samalla se on kauppakeskuksen vuoden vilkkain päivä.
Jotain kertoo myös se, että Puuvillasta ei löydy tällä hetkellä ainuttakaan tyhjää liiketilaa.

Puuvilla kehittänyt koko pohjoista Poria
Porin Puuvillan kauppakeskuksen 75 liikettä ja koko kortteli yhteensä 140 toimijan toimin tarjoavat yhteensä 2000 työpaikkaa.
– Kauppakeskuksen imussa koko pohjoinen Porin alue on kehittynyt ja kasvanut, kertoo kauppakeskusjohtaja Tiina Justén.
Veera Fosbacka pohtii, että harva osaisi enää kuvitella Poria ilman Puuvillaa.
– Puuvilla on saavuttanut mielikuvan paikasta, jonne halutaan tulla viettämään aikaa ystävien ja perheen kanssa, viihtymään, tekemään ostoksia, asioimaan ja käyttämään alueen palveluita, syömään ja kahvittelemaan.
Nyt joulukuussa Puuvilla on paikka, josta varmasti löytyy joulutunnelmaa. Jokaisena lauantaina on tangokuninkaallisia laulamassa joululauluja ja seurat järjestävät myyjäisiä.

Tiktok ohjaa mikä myy
Kymmenessä vuodessa myös asiakaskäyttäytyminen on muuttunut. Tiina Justénin mukaan se näkyy muun muassa vastuullisempana kuluttamisena.
– Halpamuoti on laskeva suuntaus. Samalla kauppakeskuksesta on tullut paikka, jossa ihmiset viettävät yhä enemmän vapaa-aikaansa.
Myös nuoriso ja täysin uusi alakoululaisten ikäryhmä ovat löytäneet kauppakeskuksen.
– Trendit poimitaan Tiktokista, mutta ostokset halutaan tehdä ihan kaupassa. Erityisesti nuorten poikien innostus ihonhoitotuotteisiin ja tuoksuihin näkyvät selvästi asiakaskunnassa, Justén kertoo.
Kaiken kaikkiaan hyvinvointi ja itsestään huolehtiminen trendaavat tässä ajassa.
– Jos korona-aikana kotoiltiin, sisustettiin ja remontointiin, niin nyt se ei ole enää olleenkaan suosittua. Trendit tulevat ja menevät ja sen mukaan myös Puuvillan tarjonta muuttuu, Veera Forsbacka sanoo.
Ennen trendien perässä piti lähteä pois Porista, nyt markkinoiden uudet toimijat avaavat Puuvillassa ovensa ensimmäisenä.
– Emme ole Suomen suurin kauppakeskus, mutta meiltä löytää kaikkea. Neljän tunnin ilmainen pysäköintiaika voi tuntua lyhyeltä. Onneksi viikonloppuisin ei ole aikarajaa, Forsbacka naurahtaa.



Kun tapahtuu, niin myös sattuu
Puuvillan kauppakeskus on kuuluisa tapahtumistaan ja erityisesti siitä, että tapahtumat ovat maksuttomia.
– Me haluamme edistää yhdenvertaisuutta ja mahdollistaa upeita elämyksiä ihan kaikille. Se on sitä sosiaalista vastuuta omasta elinympäristöstä ja ihmisten hyvinvoinnista, toteaa Forsbacka.
Suuret ja paljon yleisöä keräävät tapahtumat ovat myös niitä tilanteita, jotka aiheuttavat ylimääräisiä tykytyksiä järjestäjien rinnassa.
– Joskus epäonni voi olla uusi onni. Esimerkiksi yhden peruuntuneet artistin tilalle saatiin nopeassa lennossa Robin Packalen, eikä sitä ihmisten onnen ja ilon määrää pysty kuvailemaan, Forsbacka kertoo.
Viime eduskuntavaalien aikaan puolueet vierailivat ahkerasti Puuvillassa kampanjoimassa. Sanna Marin toi paikalle yli 20 000 ihmistä.
– Meillä on yleensä talviaikana pysäköintitalon kolmas kerros kiinni, sillä sitä on vaikea pitää talvikunnossa. Sinä päivänä se oli pakko avata, sillä vapaita parkkipaikkoja ei ollut ainuttakaan kilometrin säteellä Justén muistelee.
– Välillä ylitämme itsemmekin ja omat odotuksemme, Forsbacka nauraa.

Lisää on luvassa
Miten erinomaisesta tehdään vieläkin parempi? Sen parissa Puuvillan kauppakeskuksen tiimi tekee töitä joka päivä.
– Puuvillan tarina on ollut pelkkää positiivista yllätystä vuodesta toiseen. Asettaahan se paineita, että miten nykyinen taso säilytetään ja miten onnistumme täyttämään ja ylittämään asiakkaiden odotukset vuodesta toiseen, Veera Forsbacka pohtii.
– Elämme haastavassa maailmassa, jossa juurikaan mikään ei enää sykähdytä. Ehkä siksi juuri kaikki vastuullisuuteen ja välittämiseen liittyvät asiat tuovat niitä kaivattuja valon hetkiä, Tiina Justén jatkaa.
Puuvillan kaupunkikorttelin osalta kehitys on vasta alussa. Käynnissä on kaavahanke, joka mahdollistaisi kauppakeskuksen laajennuksen ja asuinkiinteistöjen rakentamisen kauppakeskuksen sisäpihalle.
– Puuvillasta tehdään entistä paremmin palvelevaa ja entistä yhteisöllisempää korttelia kaikille porilaisille, toteaa Justén.
Teksti: Johanna Talikainen, Mainossatama Oy
Kuvat: Porin Puuvilla Oy / Kauppakeskus Puuvilla