Friends & Brgrs aukeaa kauppakeskus Puuvillaan

Mediatiedote 26.8.2024 JULKAISUVAPAA HETI

Kauppakeskus Puuvilla saa uuden ravintolan tänä syksynä. Kotimainen hampurilaisketju Friends and Brgrs avaa toimipisteen Poriin. Se on ketjun ensimmäinen ravintola Satakunnassa ja 29. toimipiste Suomessa.
”Olemme todella innoissamme saadessamme vihdoin kertoa asiakkaillemme uudesta tulijasta”, kauppakeskusjohtaja Tiina Justén sanoo. ”Juhlistamme parhaillaan Puuvillan kymmenvuotista taivalta. On upeaa todeta, että pystymme edelleen uudistumaan, vastaamaan asiakkaidemme muuttuviin toiveisiin ja monipuolistamaan tarjontaamme. Samalla uudistamme maakuntaa tuomalla uusia brändejä tänne”, Justén summaa.

“On hienoa avata viimein Poriin. Friends & Brgrsin tavoitteena on tehdä suomalaisille maailman parhaita kotimaisia hampurilaisia. Haluan toivottaa porilaiset tervetulleeksi testaamaan, kuinka olemme onnistuneet siinä!” Friends & Brgrsin toimitusjohtaja Tuomas Piirtola sanoo. ”Porin Friends & Brgrs -ravintolalle on ollut kovaa kysyntää meille tulleessa palautteessa. Ravintolan avajaisia vietetään loppuvuonna 2024”, hän jatkaa.

Tarina hampurilaisten takaa

Vuonna 2014 perustetun Friends & Brgrsin tarina sai alkunsa Pietarsaaresta. Sen perusti kuusi pietarsaarelaista ystävystä, jotka rakastivat kahta asiaa: hampurilaisia ja matkailua. He kerääntyivät vuorotellen toistensa luo, kokkasivat burgereita ja perustivat viimein oman ravintolan. Inspiraatiota haettiin myös ulkomailta. Friends & Brgrs toi Suomeen mm. smashing-tekniikan, jonka avulla pihvit säilyttävät mehevän arominsa. Piirtolan mukaan parhaan mahdollisen hampurilaiskokemuksen tavoitteleminen vie Friends & Brgrsia eteenpäin. “Yhdistämme tähän lisäksi kotimaisuuden, joka on meille sydämen asia. Jopa 95 % raaka-aineistamme tulee Suomesta”, Piirtola kertoo.

Kauppakeskustapahtumien ytimessä

Ravintola tulee sijaitsemaan kauppakeskuksen keskeisimmällä paikalla, Puuvillan tapahtuma-areenan yhteydessä. Mittavat muutostyöt aloitetaan heti syyskuun alussa. Uusi ravintola tulee työllistämään noin 20 henkilöä. Rekrytoinnit aloitetaan syyskuussa. ” Teemme yhden kauppakeskuksen suurimmista muutostöistä tämän uuden ravintolan remontin myötä”, Justén kertoo. ”Tavoite on saada ravintola jouluksi auki lisäämään vilkkaan sesongin tarjontaa. Ymmärrettävästi näin suuri remontti aiheuttaa varmasti jonkin verran haittaa ympäristöön, mutta pyrimme pitämään häiriön mahdollisimman vähäisenä.”
Kauppakeskus viettää kymmenvuotissynttäreitään lokakuun lopussa. Virallisena avajaispäivänä 30.10. kauppakeskus tarjoaa kakkukahvit 2000 asiakkaalleen.

Lisätietoja antavat:

Tiina Justén, kauppakeskusjohtaja, Porin Puuvilla Oy, p. 044 491 8752, tiina.justen@porinpuuvilla.fi
Tuomas Piirtola, toimitusjohtaja, Friends & Brgrs , tuomas.piirtola@friendsandbrgrs.com

Teksti ja valokuva: Porin Puuvilla Oy 2024

Nosto 1

Lorem ipsum dolor sit amet, consectetur adipiscing elit. Ut elit tellus, luctus nec ullamcorper mattis, pulvinar dapibus leo.

Nosto 2

Lorem ipsum dolor sit amet, consectetur adipiscing elit. Ut elit tellus, luctus nec ullamcorper mattis, pulvinar dapibus leo.

Lue lisää aiheeseen liittyen

Lahti toimisto 5_r

UPM muutti Lahden Askonalueelle – modernit tilat tukevat uudenlaista työntekoa

UPM Plywood siirsi Lahden toimintonsa Askonalueelle viime vuoden lopussa. Muuton taustalla olivat tarve nykyaikaisemmille tiloille sekä sijainti, joka palvelee hyvin henkilöstön arkea. Uudet toimitilat on rakennettu UPM:n oman toimistokonseptin mukaisesti – joustaviksi, viihtyisiksi ja vastuullisiksi.
Lue lisää
Puuvilla-7

Uudistuvat tilat rakentavat yhteisöä Porin yliopistokeskuksessa

Syyskuun alussa yliopistokeskuksen käytäville Porin Puuvillassa palasi tuttu vilinä. Noin 1 200 opiskelijan yhteisö täydentyi uusilla opiskelijoilla sekä vaihto-opiskelijoilla. Ensimmäisenä heitä vastassa on uudistunut aula, josta on haluttu tehdä koko talon yhteinen olohuone – paikka, jossa opiskelijat, henkilökunta ja vieraat kohtaavat luontevasti.
Lue lisää
20260610_105554

Lehmitytöstä itselliseksi taittokoneen hoitajaksi – Lahja Sepäntalon uskomaton tarina nivoutui Porvoon WSOYtalossa

Lahja Sepäntalo oli 17-vuotias, kun hän ajoi siskonsa kanssa lehmiä turvaan Karjalan kannakselta jatkosodan viimeisenä kesänä. Myöhemmin hän teki 27 vuoden työuran Porvoon WSOYtalossa. Tänä keväänä nyt 99-vuotias Lahja palasi taloon yllättävien sattumusten kautta, kun WSOYtalon vuokralaisen F-tuotannon tekemä Lehmitytöt 1944 -sarja nosti esiin sodan keskelle jääneiden nuorten tyttöjen vaietun työn.
Lue lisää