Lahja Sepäntalo oli 17-vuotias, kun hän ajoi siskonsa kanssa lehmiä turvaan Karjalan kannakselta jatkosodan viimeisenä kesänä. Myöhemmin hän teki 27 vuoden työuran Porvoon WSOYtalossa. Tänä keväänä nyt 99-vuotias Lahja palasi taloon yllättävien sattumusten kautta, kun WSOYtalon vuokralaisen F-tuotannon tekemä Lehmitytöt 1944 -sarja nosti esiin sodan keskelle jääneiden nuorten tyttöjen vaietun työn.
Porvoon keskustassa sijaitseva WSOYtalo on rakennus, jossa aika kerrostuu. Sen käytävillä on kuljettu painomusteisissa työvuoroissa, konttoreissa, ruokalassa, portaissa ja tuotantosaleissa.
Tänään talossa tehdään uudenlaista työtä, mutta historia ei ole kadonnut minnekään. Se elää seinissä, huoneissa ja ennen kaikkea ihmisissä, joiden elämä on joskus nivoutunut taloon.
Yksi heistä on Lahja Sepäntalo.
Karjalan kannakselta kotoisin oleva Lahja muutti monien vaiheiden jälkeen Porvooseen ja teki WSOYtalossa pitkän työuran taittokoneen hoitajana. Hän taittoi muun muassa koulukirjoja ja romaaneja aikana, jolloin kirjan painaminen oli fyysistä työtä, tarkkuutta vaativaa ja koneiden rytmiin mukautuvaa.
Työtä tehtiin kahdessa vuorossa, aamuvuoro alkoi varhain aamulla ja iltavuoro saattoi jatkua yöhön asti. Koneiden piti käydä, tuotantoa piti tulla.
Isossa talossa oli kuitenkin yksi osa, jossa Lahja ei koko työuransa aikana käynyt. Häneltä oli jäänyt niin sanottu herrojen puoli jäi näkemättä.
Kun Renorilla kuultiin, ettei Lahja ollut koskaan käynyt niissä huoneissa, joissa talon johtoa ja konttoriväkeä aikanaan työskenteli, asia haluttiin korjata. Renorin kiinteistöjohtaja Simo Niemelä ja kiinteistönhoitaja Matias Pellinen kutsuivat Lahjan kierrokselle.
– Siellä me joimme kahvit niissä hienoissa huoneissa. Näytin kotona fysioterapeutilleni kuvia, että miten hienot pöydätkin siellä oli. Ne oli varmaan Jäntin tai Särkilahden huoneita, Lahja Sepäntalo kertoo.
– Monet ovat ihmetelleet, että miksi en koskaan siellä sitten käynyt, mutta konetyö ei antanut siihen mahdollisuutta. Koneen piti käydä koko ajan ja tuotantoa piti tulla. Ei voinut juoksennella ympäriinsä.
Sateinen kesä 1944
Lahja liittyy WSOYtalon historiaan oman työuransa kautta. Mutta hän liittyy vahvasti myös Suomeen historiaan tavalla, josta ei aikaisemmin ole juuri puhuttu.
Kesällä 1944 Lahja oli nuori tyttö Karjalan kannaksella. Jatkosodan viimeinen kesä oli sateinen, kiireinen ja pelottava. Koko Kannas oli liikkeessä. Ihmisiä, tavaroita, hevosia, lehmiä ja kärryjä kulki teillä pois sodan jaloista.
Lahja laitettiin siskonsa kanssa ajamaan perheen lehmät turvaan. Mukana oli reppu, yksi polkupyörä ja ämpäri ohjaustangossa, jotta lehmät voitiin lypsää matkan varrella. Päällä oli yksi hame, repussa toinen. Ainoat kengät olivat jalassa.
Pitkästä satojen kilometrien mittaisesta matkasta tuli vieläkin pidempi, kun tuli tieto Viipurin valloituksesta. Oli kierrettävä toista kautta.
– Niin kovaa vauhtia se vihullinen silloin tuli, Lahja muistelee.
Nuoren lehmitytön pää pysyi kuitenkin kylmänä. Tehtävälle lähdettiin, koska niin käskettiin. Turhia ei mietitty.
Vaiettuja kohtaloita, kirjoittamattomia tarinoita
Tänä keväänä Lahjan ja kolmen muun lehmitytön tarina nousi esiin Ylen Lehmitytöt 1944 -sarjassa. Sarjan tuotti Ylelle F-tuotanto, joka on WSOYtalossa vuokralaisena.
Yhteensattuma on kaunis: samasta talosta, jossa Lahja teki vuosikymmeniä kirjapainotyötä, lähti nyt maailmalle audiosarja hänen nuoruutensa kokemuksista.
Lahja itsekin on ihmetellyt, miksi näistä vaaralliselle matkalle joutuneista lehmitytöistä ei ole juuri puhuttu.
– Ei ikinä ole puhuttu. Tuntemattomasta sotilaasta on kyllä tehty kirjoja ja elokuvia, mutta lehmitytöistä ei ole sanottu sanaakaan, Lahja sanoo.
Jälkeenpäin Lahja on saanut yhteydenottoja sukulaisilta ja tuttavilta eri puolilta Suomea. Joku oli kuullut hänen äänensä, toinen nähnyt jutun lehdessä, kolmas soittanut yllättyneenä.
Huomio ei häiritse häntä. Päinvastoin.
– On hyvä, että nykyajan nuoret ja tulevat sukupolvet vähän saa tietää, mitä se sota on.
Lauseessa on pyyntö, että sota ei jäisi vain vuosiluvuiksi, rintamalinjoiksi ja suurmiesten päätöksiksi. Että muistettaisiin, miten sota koskettaa ihan jokaista ja miten jokaisen rooli sellaisessa kriisissä on tarpeellinen.
– Ei se ole leikintekoa se sota, Lahja sanoo.
Maalaistyttö kirjapainotalossa
Sodan ja evakkovuosien jälkeen elämä toi Lahjan lopulta Porvooseen. WSOYtalossa hän aloitti vuonna 1955. Mikään ei ollut alussa itsestään selvää tai helppoa. Hän oli maalta tullut tyttö, tottunut toisenlaiseen elämään.
Ja WSOY oli suuri työpaikka, jossa oli paljon ihmisiä, osastoja, koneita ja sääntöjä.
Lahja muistaa, miten vieraalta ja ahdistavalta tehdas tuntui aluksi.
Hän aloitti harjoittelijana ja apulaisena. Vähitellen hän oppi työnsä ja sai oman taittokoneen hoidettavakseen. Siitä tuli hänen oma itsenäinen työnsä.
Kun Lahjalta kysyy, millainen työpaikka WSOY oli, vastaus tulee nopeasti.
– Hyvä! Kun opin työni, se oli oikein ihanaa. Minulla oli oma itsellinen työ.
Kirjat eivät olleet Lahjalle vain työtä, vaan myös rakkaita vapaa-ajalla. Hän luki paljon, osti kirjoja ja antoi niitä perheelleen joululahjaksi. Historialliset romaanit ja naiskirjailijat olivat mieluisampia.
Elämälle kiitos
Ensi vuonna 100 vuotta täyttävä Lahja Sepäntalo on terävä kuin partaveitsi. Ainoastaan vihoitteleva jalka hidastaa hieman menoa.
Yli 30 vuotta sitten leskeksi jäänyt Lahja asuu edelleen rintamamiestalossa, jonka he miehensä kanssa rakensivat vanhempien siirtolaistilalta lohkotulle tontille.
Onneksi Lahjan sodan aikaiset teot on nyt tunnustettu, ja hän on saanut sotaveteraanin statuksen. Se mahdollistaa kotona asumisen.
Lahjaa kuunnellessa välittyy ennen kaikkea vilpittömyys ja positiivinen asenne elämään. Mutta myös kiitollisuus.
Kun on pitänyt lähteä lehmien kanssa vaaralliselle maantielle, on lähdetty. Kun on pitänyt asettua uudelle vieraalle paikkakunnalle, on asetetuttu. Kaksivuorotyössä on käyty polkupyörällä kelistä riippumatta.
– En minä ainakaan sellaista tuntenut, että nyt tästä menee hermot. Mentiin vaan. Pitkin teitä, Lahja sanoo.
Lehmitytöt 1944 podcast kuunneltavissa Yle Areenassa https://areena.yle.fi/1-77545638
Teksti: Johanna Talikainen, Mainossatama Oy
Kuvat: Johanna Talikainen, Mainossatama Oy ja Outi Kaartamo, F-tuotanto Oy
